Mansikkakarkelot 2026

Leivon mansikkatila on toiminut vuodesta 1976 ja täyttää 50-vuotta 2026. Haluamme juhlia yhdessä kaikkien kanssa, ja niinpä järjestämme Leivon mansikkakarkelot. Heinä-elokuun vaihteessa luvassa on kaksi päivää täynnä suloista maalaisromantiikkaa, mansikoita ja muita herkkuja, musiikkia, tanssia ja mukavaa kesämeininkiä.

Leivon mansikkakarkelot järjestetään mansikkatilallamme perjantaina ja lauantaina 31.7.-1.8.2026. 
Kumpanakin päivänä kaikille avoin päivätapahtuma klo 10-17: tuotemyyjiä, maistiaisia, mansikoita, ruokaa, juomaa, musiikkia ja karaokelaulua. 
Päivätapahtumaan aikaan uusien ja vanhoja työkonenäyttely. Ruvaslahden kylätoimikunta järjestää kaikille avoimen naulanlyönnin SM-kisan.

Lisäksi järjestämme pääsymaksulliset iltajuhlat kumpanakin päivänä alkaen klo 18. 
Musiikkiesityksiä tullaan kuulemaan viikonlopun aikana, esimerkiksi perjantaina Tiina Helinä ja pääesiintyjänä Marita Taavitsainen. Lauantaina Tiina Helinä, Oman Kylän Miehet-orkesteri sekä pääesiintyjänä Anneli Mattia. 
Menossa mukana tapahtumassa Suvi Eskelinen, Lady Joella Vintage 2025.

Tule mukaan tapaamaan tuttuja, ota mukaan mökki- ja kesävieraat! 

Myynti- ja konenäyttelypaikat varataan nyt. Ota siis yhteyttä 

Sarah Laukkanen (sarah.laukkanen@gmail.com)
Wilma Leivo (wilma.leivo@gmail.com) tai
Vesa Leivo (leivonmansikkatila@gmail.com) p. 0400 974 669

Nimetön malli (1)

Tapahtumassa mukana : 

Metsa_Vertic_Logo_Color_CMYK__office  VA Sarah_logo   STC Tuotanto Muoto Main